Tiedote konsernirakenteen muutoksesta

Kaisanet Oy on aloittanut selvityksen osittaisjakautumisesta kahteen osaan siten, että tytäryhtiö Data-Enter Oy eriytetään Kaisanet Oy:stä.

Alustavan suunnitelman mukaisesti Kaisanet Oy tulee siirtämään omistamansa Data-Enter Oy:n osakkeet Herman IT Oy:lle. Yritysjärjestelyn arvioidaan toteutuvan vuoden 2024 alussa.

Kaikki yhtiöt kuuluvat KPO-konserniin. Kyseessä on konsernirakenteen muutos, jonka edistämänä lähdetään hakemaan yhteistyössä parhaita toimintamalleja liiketoiminnan kehittämiselle. Muutoksen taustalla on yhtiöiden tuote- ja palvelutarjoaman sekä roolien selkeyttäminen.

Kaisanetin ydinliiketoimintaa on edelleen valokuituverkon rakennuttaminen, laajakaista-, operaattori- ja seutuverkkopalvelut sekä jäsenetujen tuottaminen KPO ja IPY osuuskuntien jäsenille. Herman IT ja Data-Enter keskittyvät jatkossa yhdessä tuottamaan monipuoliset ICT-palvelut yrityksille.

Lisätietoja:

Jani Moilanen, toimitusjohtaja